Markkinointipalvelut

Tarjoamme ainutlaatuisen palvelukokonaisuuden myymälämarkkinointiin. Teknologia on vain väline. Tulokset tulevat taitavalla teknologian hyödyntämisellä. Palvelujemme avulla vivutat investointisi korkeammalle tuottokäyrälle.

 

Ad-help mainostuotantopalvelu

Mainos, joka ruudulla esitetään saa aikaan kaikki tulokset, muu on teknistä harjoitusta. Mainostuotantotiimimme on erikoistunut digitaliseen myymälämainontaan. AD HELP palvelu tuo osaamisemme käyttöösi haluamassasi laajuudessa. Huolehdimme kaikesta mainossisällöstä tai vain tärkeimmistä kampanjoista. Sulaudumme joustavasti osaksi markkinointiosastoa tai mainostoimiston suunnittelutiimiä. Olemme keränneet vuosien aikana runsaasti kokemusta siitä, mikä herättää huomion ja mikä saa ostamaan. Silti testaamme ja optimoimme sisältöjä koko ajan.

 

Sisällönhallinta ja mainostuotanto.

Sinun ei tarvitse kantaa huolta mediakanavasi mainosten ja sisältöjen julkaisusta. Sisällönhallintatiimimme hoitaa halutessasi kaiken puolestasi. Kokoamme ja tallennamme mainosaineistosi materiaalipankkiin, jossa se on helposti käytettävissä myös jatkossa. Ajastamme ja jakelemme sisällöt mediakanaviisi esitettäväksi yleisöllesi juuri oikealla hetkellä. Laadimme medialaitteiden esitysaikataulut ja ohjelmakehät siten, että ne toimivat optimaalisen tehokkaasti. Aktivoimme myös toimipaikat mukaan kampanjatiedotteilla.

 

Kampanjasuunnittelu

Markkinoinnissa mikään ei korvaa kunnollista kampanjasuunnittelua. Suunnittelijamme varmistavat, että asiakastasi puhutellaan oikealla sanomalla, oikealla tavalla, oikealla hetkellä. Synkronoimme myymälän markkinoinnin sen ulkopuolella tapahtuvaan viestintään. Koordinoimme tavarantoimittajisi kampanjat mediakanavassasi. Suunnittelemme kampanjateemat ja kirjoitamme copyt. Yksittäisestä kampanjasta myymälämarkkinoinnin vuosisuunnitelmaan.

 

Mobiilimarkkinointi

Avaa suora kanava asiakkasi taskuun. Kerro tarjouksistasi. Anna lisätietoa. Opasta tuotteiden valinnassa. Ohjaa lähimpään myymälääsi. Tarjoa ideoita ja arvoa. Anna syy olla vuorovaikutuksessa kanssasi mahdollisimman usein. Mobiilikanava on sinun yrityksesi APSI asiakkaasi älypuhelimessa. Avaamme sinulle brändätyn ja räätälöidyn mobiilikanavan nopeasti ja edullisesti. Ideoimme ja toteutamme kanssasi keinot, joilla markkinointisi elää asiakkaasi elämässä, asiakassuhteesi lujittuu ja ostotiheys kasvaa.

 

Mediatuotteistus

Haluatko myydä media-aikaa kanavastasi. Oikein toteutettuna jakelutiemedia on erittäin haluttu kanava mainostajalle. Autamme suunnittelemaan kanavastasi ammattimaisen jakelutiemedian. Autamme luomaan mediakortit, kampanjapaketit, hinnoittelumallit, tekniset toimitusehdot ja aineistovaatimukset. Autamme luomaan kanavailmeen. Luomme kampanjaraportit ja muut markkinointityökalut. Hyvää mediatuotetta on helppo ostaa.

 

Sisältöpaketit

Haluatko tarjota asiakkaallesi mielenkiintoista sisältöä mainostesi lomassa. Uutisotsikot, säätiedot, pörssikurssit, siitepölytiedotteet, muotiuutiset…. Tai sinun juuri asiakkillesi räätälöidyt infot. Uutis- ja Life-style -paketeilla kasvatat helposti medikanavasi imagoa, huomioarvoa ja kiinnostavuutta. Sinulla on aina tuoretta ja mielenkiintoista sisältöä, jota asiakkaasi oppivat seuraamaan kanavastasi.

 

Testaus- ja optimointipalvelut

Uskotko, että on olemassa tuottavampi ja tehokkaampi tapa markkinoida? Testaus- ja optimointipalvelujemme avulla myymälämarkkinointisi nousee seuraavalle tasolle. Testaamme eri mediakanavia, laitesijoitteluja, kampanjoita ja sisältöjä. Etsimme parhaat tavat ja optimoimme markkinoinnin tehon. Verifioimme tulokset euroissa, jotta päätöksenteosta tulee helppoa. Miksi et ottaisi parasta hyötyä irti myymälämarkkinoinnistasi?

 

Kehitysworkshopit

Miten voisit hyödyntää myymälämediaasi uudella tavalla? Miten hyödyntäisit aiemmat kokemukset, uudet mahdollisuudet ja käytettävissä olevat resurssit entistä paremmin. Autamme löytämään uudet konseptit ja ideat ohjatusti ja tehokkaasti kehitysworkshopissa. Voit olla aivan digimarkkinoinnin alussa tai jo kokenut konkari. Kehitysworkshoppien avulla etsimme keinot ja konseptit, joilla markkinointisi tuottaa entistä paremmin.

 

Myyntikilpailut

Myyntikilpailu on mainio keino varmistaa tärkeän kampanjan tai lanseerauksen onnistuminen tai ohjata muuten lisähuomiota mediakanavassa kampanjoitujen tuotteiden myyntiin. Myyntikilpailu-työkalulla kilpailu pystytetään nopeasti ja innostetaan tiimit mukaan. Toimipaikkojen tiimit voivat seurata tuloksia, saavuttaa tavoitepalkintoja ja kilvoitella keskenään. Kilpailua vauhditetaan viikoittaisilla kampanjakirjeillä.

 

Myymäläsuunnittelu

Haluatko parantaa myymäläsi myyvyyttä? Tarvitsetko shop-in-shopin, uuden myyntikalusteen, osaston tai koko myymäläketjun uudistuksen konseptista alkaen.  Marketmediasta saat uniikkia suunnittelupalvelua ja kaiken paikalleen asennettuna. Myymäläsuunnittelumme keskittyy myymäläsi myynnin parantamiseen ja optimointiin. Nykyaikaiset markkinointivälineet ovat luonnollisesti integroitu osaksi myymäläkonseptiasi.